Siili syö nakkimakkaraa

Se oli viime kesää, laiskasti pilkoin kotipihalla leppäpöllejä saunapuiksi. Ajatuksiini vaipuneena, klapien teko on minulle mieluista, terapeuttista. Vaikka yleensä välttelen ruumiillista työntekoa niin sauna- ja takkapuiden teko on mieluista. Uskon että kyseessä kohdallani on joku alkukantainen vaisto. Polttopuita on tehtävä että on lämmin talvella, mukava käännellä kylkeään tulen loisteessa pakkasen paukkuessa nurkkahirsissä.

No siinä ranteella puuhaillessani tuli onea tunne että minua tuijotetaan. Silmäilin ympärilleni ja pian äkkäsinkin että nappisilmäinen siili minua ihmetteli. Arvuuttelin että miksi se minua katsoo, mikä sillä on pienessä mielessään. Muuta en keksinyt kuin että jos sillä on nälkä. Epäilytti kyllä sillä elettiinhän parasta kastematojen ja lehtokotiloiden aikaa. 

Otin ja noudin jääkaapista pari nakkimakkaraa, olivat vähärasvaista laatua mutta päätin kuitenkin koittaa kelpaisivatko siilelle. Murentelin pieniksi paloiksi ja asetin siilen nähden ne klapipinon reunalle ja kehoitin atrialle elikkoa. Ei siinä kauan siilen nokka tuhissut kun kävi käsiksi makkaroihin, kuola suupielistä noroina valuen pisteli poskeensa. Syötyään kerran mulkaisi minua, kiitollisesti tai niin ainakin tulkitsin ja kävellä ähisti täysi vatsa maata viistäen terassin alle sulattelemaan.

Mieleeni jäi tapahtumasta  lämmin tunne, omahyväisyyttäni koin hyvänkin teon tehneeni.