Polttopuut voi pinota monella tavalla

Yksi harvoista harrastuksistani on polttopuiden teko. Prosessi alkaa siitä että kaadan puut metsästä, kuljetan vanhalla rähjäisellä traktorilla ihmisten ilmoille. Kotipihassa halkorantteella sahaan noin 30 senttiä pitkiksi pätkiksi ja kalautan kirveellä halki. On kaksi kirvestä, Fiskarsin pieni halkomakirves ja sitten kaikkein suurin Fiskars paksuja ja juonikkaampia pöllejä varten.
Vuosien rutiinista johtuen osun kirveellä suunnilleen siihen mihin tähtään, ei nyt aina napakymppejä mutta sanotaan että suunnilleen yhtä hyvin kuin Kaisa Mäkäräinen osuu pilkkaan apumahiihtokisoissa.

Pinoan klapit seinävierille kuivumaan. On minulla pystytettynä myös kanaverkosta tehty töttörö johon nakkelen osan aurinkoa saamaan. Syksyn tullen siirrän umpikuivat, heleästi kalkahtelevat klapit puuvajan suojaan. Se on palkitsevaa askarta, ikäänkuin täyttymyksen eli sadonkorjuun aikaa.

Tässä kohtaa polttopuiden tarinaa päästään oheisen kuvan sanomaan. Onhan siinä munkkien taidokkaita latomuksia Vironmaalta. Ylväinä jököttävät nurmella, olemukseensa  ovat saaneet vaikutteita kreikkalaiskatolisten temppeleiden muotokielestä.
Jäätävän viiman vonkuessa hyisinä pakkasöinä luostarin nurkkapielissä on mitä polttaa pystyuuneissa ja kakluuneissa. Kelpaa munkin köllötellä keljassaan, kylkeä kääntää koivupuun suomassa kotoisassa lämmössä hurskaita unia nähdä, kenties kevyesti kuorsaten.

Niin mieluista askarta minulle on polttopuiden teko sen kaikissa vaiheissa. Helppoudessaan sopivaa harrastusta ysinkertaisten asioiden pohtijalle. Lihakset, jännetupet ja hengityksen elimet vahvistuvat ja aivot saavat kaipaamaansa happea.